Yleistä koiran hankinnasta ja hoidosta
Kun hankkii koiran, tulee tarkoin miettiä, mitä tarkoitusta varten koiraa hankitaan. Onko tuleva koira seurakoira, perheenjäsen ja lemmikki vai onko koiralla tarkoitus parantaa jotakin seuraavista:
- vartiointia,
- opastusta,
- paimentamista,
- metsästysharrastusta tai
- etsimistä.
Koiria on saatavana lyhyt- ja pitkäkarvaisina sekä myös karvattomia erikoisrotuja. On pohdittava, onko koiralle riittävästi hoitopaikassa siistiä tilaa, liikkumismahdollisuuksia sekä aikaa.
Valitettavan usein koira hankitaan päähänpistosta. Koiran ulkomuoto ja käyttäytyminen muuttuu, kun kiima-aika alkaa. Se alkaa merkkailla paikkoja ja haista eikä tykkää kylvyistä. Jos koiraa ei ole oikein kasvatettu, se voi ärsyttävästi haukkua räkyttää pienimmästäkin risahduksesta. On ollut ikäviä tapauksia, joissa koira on raadellut lapsen tai vieraan sattumalta. Koira saattaa vetää henki hieverissä talutusnaruaan, tehdä tarpeensa sisälle, purra kenkiä ja huonekaluja. Sukukypsä koira hyppii ihmisiä vasten, huonekalujen päällä ja tietenkin sängyllä, joka sitten tulee täyteen koiran karvoja. Märkänä sisälle tultuaan koira puistelee turkistaan vettä ja likaa. Se murisee kodin kissalle, jos tämä on koiran kupilla, vaikka koira itse ei välittäisi syödä ruokaansa. Konttaavalle lapselle nuori koira saattaa murista ja näyttää hampaitaan, jos lapsi leikkii koiran luulla. Joskus koira on mustasukkainen ja kilpailee lasten kanssa vanhempien huomiosta.
Ennen yhtä ikävuotta koiralle pitäisikin siis opettaa kodin säännöt. Ilman koiran opettamista tavoille kaikki ovat kohta lopen kyllästyneitä koiran aiheuttamiin sotkuihin. Riidellään, kuka seuraavaksi ulkoiluttaa koiran, pesee sen ruokailuastiat ja puhdistaa sen turkin. Jotkut ovat keksineet tilata Kaukoidästä koiranpannan, joka etäohjatusti antaa lieviä sähköiskuja, jos koira tekee jotain väärin. Sähköiskuja antava panta saattaa tehdä koirasta aran, ja se laskee tarpeensa alleen tai se tulee vihaiseksi. Kiusattu koira ei enää luota kehenkään, koska pelkää. Joskus naapuri saattaa tehdä ilmoituksen eläinsuojeluviranomaisille, ennen kuin koiran elämä on täysin sietämätöntä esimerkiksi epäsiisteyden tai perheen mekkalan vuoksi. Niinpä lehdessä tai Internetissä on ilmoituksia pois annettavasta koirasta, joka etsii uutta kotia. Koiran heitteillejättö, pimeä pentutehtailu tai niiden salakuljetus ovat eläinsuojelurikoksia. Joskus rankkuri hakee irtokoiran koiratarhaan. Jos kukaan ei enää hylättyä koiraa ota, se saa parin viikon päästä eläinlääkäriltä nukutuspiikin ja tuhkataan.
Mitä koira tarvitsee uudessa kodissaan?
Koira tarvitsee ennen kaikkea ihmisten rakkautta. Se katsoo omistajaansa silmiin ja vaistoaa, pitääkö omistaja siitä. Se heiluttaa häntäänsä ja joskus käy selälleen osoittaakseen alamaisuutta. Ulkona viihtyvät ja tarkenevat koirat tarvitsevat näitä asioita:
- hyvän kaulapannan,
- riittävän pitkän talutushihnan,
- talvilämpimän ja vedottoman koirankopin,
- koiratarhan tai juoksunarun sekä
- ruokailu- ja vesiastiat.
Sisätiloissa koiralle osoitetaan rauhallinen, vedoton ja lämmin paikka, kuten koiranpeti, missä se saa levätä, sekä puhdas ja tasapintainen ruokailukohta. Koiraa ei saa opettaa kerjäämään ihmisten ruokapöydästä, vaan koiralla on oltava omat ruokailuastiat ja ruokavalio, joka soveltuu sille. Nykyisin kenneleistä ei anneta koiraa, ellei se ole rokotettu vesikauhua ja penikkatautia vastaan. Lisäksi koiran ihon alle laitetaan jäljitystä ja tunnistusta helpottava mikrosiru. Mikrosirusta näkee tiedot, jos koira osallistuu kilpailuihin, käy eläinlääkärillä tai on tuottamassa jälkeläisiä. Koiran papereihin kirjataan koiran vanhemmat ja muut tiedot edellisestä hoitopaikasta sekä luovutuspäivä uusille omistajille. Koira tarvitsee rauhallista ja määrätietoista ohjausta ja kasvatusta. Jos ei itse osaa kasvattaa koiraa, voi tehtävän antaa koirakouluttajille, jotka järjestävät tottelevaisuuskoulutuksia ympäri Suomea.