Kuuluisia koirien nimiä

Erilaisia julkkiskoiria ja niiden tehtäviä

Koira on ammoin ollut ihmisen läheisyydessä viihtyvä kotieläin, joka on kesyyntynyt susieläimistä. Koira-sanan synonyymejä ovat lasten hellittelysana hauva, vihaista koiraa kuvaava nimitys on hurtta, vilkasta koiraa nimitetään piskiksi, haukkuvaa koiraa sanotaan halliksi ja räyhäävää koiraa rakiksi. Jalorotuisilla koirilla tuntomerkkinä ovat pystyt korvat kuten susikoirilla ja pystykorvilla tai luppakorvat kokonaan. Lammaspaimenkoiralla (lassie), beaglella, bernhardinkoiralla, mäyräkoiralla ja cockerspanielilla on luppakorvat. Yleensä sekarotuisilla koirilla tuntomerkkinä voi olla puoliksi pystyt korvat, mutta niiden kärjet ovat sitten kääntyneet alaspäin. Sutta eniten muistuttaa ulkonäöltään siperianhusky, kun taas suomenlapinkoira muistuttaa paimenkoiraa.

Kuninkaallisilla sekä valtionpäämiehillä on koiria. Suomen tasavallan presidentin perheessä on bostoninterrieri Lennu, joka on saanut paljon julkisuutta. Englannin kuningattarella on useita koiria, erityisesti hän on pitänyt corgeista Willow ja Holly. Ruotsin kuninkaallisella perheellä on hieno koira nimeltään Brandy, jonka väri muistuttaa konjakkia. He ovat suosineet labradorinnoutajaa. Prinsessa Lilianin vanha koira on nimeltään Bingo. Bingo on kultainen noutaja. Eräs toinen viisivuotias Bingo koira etsi kotia Internet-videon avulla. Bingosta on tehty lastenlaulukin piirroshahmona.

Vanhassa Kalevalan runostossa kuvaillaan Tuonelan Surma koiraa mustaksi. Tuonelan koira Surma lienee kulttuurilainaa muinaisesta kreikkalaisesta mytologiasta, jossa manalan portilla uskottiin olevan Kerberos koira, joka monipäisenä hirviönä vahti ja kuolasi myrkyllistä kuolaa, josta leinikkikasvit saivat värinsä.

Koska koirasta on tullut aikojen saatossa ihmisen seuralainen, sille annetaan pentuna nimi, joka kuvaa sen rotua, luonnetta ja ulkonäköä. Jopa koirista on tehty viihdettä selaimessa, niin että voi pelata koirapelejä. Vedonlyönti koirakilpailussa on monien suosiossa.

Monissa elokuvissa jonkun koiran nimi on tullut suosituksi. Elokuvan tai elokuvateatterin näyttelevä koira on saanut julkisuutta, kuten susikoira Roi, jota esitettiin Suomessa neliosaisena sarjana Yleisradion televisiossa vuonna 1987. Amerikkalainen Lassie oli hyvin suosittu kuusi elokuvaa käsittävä sarja. Siinä pääosaa ”näytteli” Pal niminen collie, joka oli uroskoira, mutta esitti Lassie -naaraskoiran roolia. Pal koira eli peräti 18 vuotta vuosina 1940-1958 eli Pal syntyi toisen maailmansodan aikana ja sen omisti Ruddel Bird Weatherwax, joka oli koirankouluttaja.

Kukapa unohtaisi saksanpaimenkoiraa nimeltä Rin Tin Tin, joka syntyi Ranskassa 1918 ja eli vuoteen 1932 Yhdysvalloissa. Tämä koulutettu koira osasi monenlaisia temppuja, joten se pystyi näyttelemään jopa sutta elokuvassa. Rin Tin Tin niminen villakoira, joka oli sylikoira, on myös ikuistettu Leevi and the Leavings -yhtyeen singlessä 1988. Saksalainen poliisikoira Rex oli myös saksanpaimenkoira ja hyvin suosittu.

Maailmansotien aikana koirat näyttelivät tärkeää osaa etsiessään kaatuneita tai viedessään kaulassaan viestiä rintamalinjojen taakse. Sveitsissä ja Alpeilla bernhardilaiskoira saatettiin kouluttaa tuomaan ensiapua pulaan joutuneelle henkilölle. Se oli myös oiva seura- ja vahtikoira ja tämä rotu oli jo keskiajalla olemassa. Beethoven koiraelokuvalla tuottajat tienasivat yli 147 miljoonaa dollaria, ja elokuvaa esitettiin vuonna 1992 ja sille on myös tuotettu jatko-osia. Postmodernille ajalle tultaessa moniin etsiväelokuviin sisällytettiin koirarooleja, kuten Jake and the Fatman, jossa etsivän seurana oli Max bulldoggi. Kuuluisin beagle tai sekarotuinen piirroskoira ollut suomeksi Ressu, englanniksi Snoopy. Sarjakuvahahmo Osku (engl. Odie) on ollut tuttu koirahahmo Karvinen sarjakuvissa ja piirretyissä elokuvissa. Jatkotarinan tyyppisissä sarjoissa esiintyy koiria, kuten englantilaisessa sarjassa Emmerdale, jossa vaaleanharmaa pitkäkarvainen koira Alfie näytteli peräti yhdeksän vuotta ennen poistumistaan eläkkeelle sarjasta vuonna 2017.

Tosielämässä vaikuttavia koiria

Koira on myös käynyt oikeasti avaruudessa, kuten venäläinen Laika (Haukkuja) kävi jo vuonna 1957, mutta ei kestänyt matkan rasitusta kuin hetken. Sen jälkeen kuusikymmentäluvun alkupuolella avaruudesta palasivat koirat nimeltään Belka ja Strelka. Maapallon ympäri kiersi Sputnik 9 aluksella koira nimeltään Tsernuska, joka tarkoittaa suomalaista Mustia.

Australialaisessa tosi-tv -sarjassa Australian rajalla nähdään koiria haistelemassa liukuhihnalla olevia matkalaukkuja ja haukkuvan, jos niissä on jotain epäilyttävää. Koirat ovat noutajan tai beaglen näköisiä koiria.

Tullilaitos myös käyttää koiria huumeiden sekä laittoman rahan eli rahanpesun ehkäisyssä. Koira voi myös haistaa kontteihin piilotettuja ihmisiä, joita salakuljetetaan laittomasti ilman papereita rajojen yli. Armeijalla, rajavartijoilla ja poliisilla on omat koulutetut koiransa ja kaikilla on nimi, koska koira on persoonallinen ja yksilöllinen olento. Ruumiskoirat haistavat kauan sitten jo maatuneet jäänteet myös veden alta sekä myös muita hajuja, kuten miinoja. Valitettavasti koiria kuolee miinanraivaustehtävissä, hylättyinä tai koiria ruuaksi valmistavien ravintoloiden ostaessa niitä salametsästäjiltä.

Napapiirillä sijaitsee Joulupukin paja. Siellä on myös HuskyPark Joulumaantiellä. Ulkomaalaisille on varmasti suuri elämys vierailla siellä ja kokea ajeluita upeiden siperianhuskyjen kyydissä sekä kokea muita eksoottisia elämyksiä. Koiravaljakkoajeluja suositellaan yli neljävuotiaille lapsille huoltajiensa kanssa.